02.4 Metson musiikkiosasto

Tampereen pääkirjaston musiikkiosasto on palkittu vuoden kirjastokehittäjänä. Onnittelut siitä! Tampereella on osaavaa ja innostunutta henkilökuntaa, joka on kiinnostunut musiikin sisältöjen avaamisesta asiakkailleen mm. haastattelujen ja livekeikkojen muodossa. Näin ei-tamperelaisena Metsossa järjestettäviin tapahtumiin osallistuminen on aika mahdotonta, mutta meininki näyttää hyvin onnistuneelta näin netin välityksellä. Erityisen paljon arvostan kirjastonhoitaja Lea Tastulan blogia, jossa hän kertoo musiikkiin liittyvästä tiedonhausta. Se vaatii oikeasti tietämystä ja ammattitaitoa, että löytää juuri sen oikean nuotin, kun asiakas sitä kysyy.

 

file8431241727417
Morguefile.com/pschubert

02 Kirjaston asema tulevaisuudessa

Pari päivää sitten julkistettu hallitusohjelma oli kylmäävää luettavaa kirjastojen näkökulmasta. Hallitusohjelman liitteessä 3 on seuraava teksti:

Säädetään laki, jonka puitteissa kunnat voivat harkintansa mukaan päättää, millä tavalla ne järjestävät laissa lueteltujen lakien mukaisia palveluja. Kunnat eivät ole velvollisia noudattamaan mainituissa laeissa tai niiden nojalla annetuissa asetuksissa säädettyjä velvoitteita tai suosituksissa mainittuja menettelytapoja palveluiden toteuttamiseksi.

Lainsäädäntö, joihin uusi laki liittyy, käsittää mm. seuraavat lait:
laki yksityisistä teistä kokonaisuudessaan
kiinteistörekisterilaki kiinteistörekisterin pitäminen
laki vapaasta sivistystyöstä kokonaisuudessaan
laki taiteen perusopetuksesta kokonaisuudessaan
kirjastolaki kokonaisuudessaan
nuorisolaki kokonaisuudessaan
museolaki kokonaisuudessaan
liikuntalaki kokonaisuudessaan
ulkoilulaki kokonaisuudessaan
laki kuntien kulttuuritoiminnasta kokonaisuudessaan
teatteri- ja orkesterilaki kokonaisuudessaan
laki lasten päivähoidosta leikkitoiminta, muu päivähoitotoiminta
laki sosiaalisesta luototuksesta kokonaisuudessaan
laki ajoneuvojen siirtämisestä

Toimintavapauden lisäämisen, yritysten ja kolmannen sektorin hyödyntämisen sekä normien purkamisen kautta arvioidaan saavutettavan merkittävät säästöt julkiseen talouteen.

Tuota tekstiä ei voi tulkita kuin niin, että tarkoituksena on antaa kunnille vapaat kädet päättää, järjestävätkö enää tulevaisuudessa mm. kirjasto-, museo- tai kansalaisopistopalveluita lainkaan. Jo nyt kirjastolaki on hyvin väljä, juuri muuta ei vaadita kuin että kunnan täytyy järjestää kirjastopalvelut jotenkin (esim. toisen kunnan kanssa yhteistyössä), kirjastoaineiston lainaamisen tulee olla maksutonta ja kirjastossa tulee olla koulutettua henkilökuntaa. Jos kunnille annetaan mahdollisuus olla järjestämättä kirjastopalveluita lainkaan ja näin päästä yhdestä “turhasta kuluerästä”, niin toki kuntapäättäjä sen mahdollisuuden käyttää. Mahdollisesti isoihin kaupunkeihin voisi kuvitella pääkirjaston jäävän, ihan vaan muistoksi ennen niin kukoistavasta ja kiitetystä julkisesta peruspalvelusta. Hallitusohjelman liitteessä mainitut muutkaan lait eivät ole turhia kuntalaisten näkökulmasta. Taiteen perusopetus (musiikkiopistot, taidekoulut) on tärkeää lapsille ja nuorille, kansalaisopistot taas aikuisille. Eikö tasa-arvoinen mahdollisuus kulttuurin harrastamiseen sekä elinikäiseen oppimiseen ja sivistykseen olekaan enää tärkeää? Jos se ei ole tärkeää, niin mikä ihme sitten on?

Tekstissä mainitaan yksityinen sekä kolmas sektori, joita halutaan hyödyntää palveluiden tuottamisessa tulevaisuudessa. Julkisen peruspalvelun sälyttämistä vapaaehtoistyöntekijöiden kontolle ei voi pitää kovinkaan hyvänä ideana, vapaaehtoistyö on juuri sitä termin oikeassa merkityksessä, se on vapaaehtoista ja siltä pohjalta ei voi jatkuvuutta turvata.  Yksityisen sektorin kirjastoja on tai on ainakin ollut Ruotsissa, ehkäpä tulevaisuudessa on jokin ylikansallinen kirjastoalan yritys, joka järjestää kirjastopalveluita myös Suomessa (ja joka siirtää voitot veroparatiisiin). Tai ehkäpä pitkäaikaistyöttömät velvoitetaan karenssin uhalla työskentelemään kirjastoissa työttömyysturvaa vastaan. Mikään näistä vaihtoehdoista ei ole suotava kirjastoille tai suomalaisille.

02.32 Kirjastoaineistosta ja hilavitkuttimista

Helsingin sanomat uutisoi raflaavasti “Porakoneita ja kuormapolkupyöriä – kirjastoista saa jo lähes mitä tahansa”. Valitettavasti sieltä kirjastosta saa kohta kaikkea muuta kuin kirjoja. Mikä on yleisen kirjaston tehtävä? Edelleen useimpien vakiasiakkaiden mielestä se tärkein tehtävä välittää ja asettaa saatavaksi maksutta kulttuurisisältöjä (kirjoja, musiikkiäänitteitä, elokuvatallenteita, lehtiä tms.) sekä rauhallisen tilan, jossa tutustua näihin sisältöihin. Miksi sitten yleisissä kirjastoissa ei sitten kohta löydy enää kirjoja ja lukusaleja vaan porakoneita ja reggaeton-tanssikurssi? No, kirjastot kamppailevat ihmisten ajasta monien muiden palvelujen kanssa. Jos mietitään sitä, kuinka paljon löytyy nykyään ihmiselle harrastetta ja viihdykettä kirjaston ulkopuolelta, ovat kirjaston käyttömäärät ja lainaustilastot huikeita. Kirjastojen käyttö ei ole tilastojen valossa viime vuosina noussut mutta kuka keksi, että sen pitäisi niin tehdä? Jatkuva kasvu missään asiassa tai palvelussa ei ole edes mahdollista, raja tulee aina jossain vastaan. Mutta tässä tilastojen laskusuhdanteessa ilmeisesti kirjastojen johtajat ovat hätääntyneet ja alkaneet keksiä uusia mediaseksikkäitä tehtäviä perinteisen palvelun korvaajiksi. Jo nyt kirjallisuuden ystävät surkuttelevat kirjastojen hupenevia kirjakokoelmia. Vanhempia kirjoja poistetaan suruttaa uusien keksimällä keksittyjen uusien palveluiden tieltä, ketään ei kiinnosta kulttuuriperinnön vaaliminen. Oi aikoja, oi tapoja. Ne kokoelmat, jotka hävitetään porakoneiden tieltä tänään, ovat poissa myös huomenna ja ikuisesti. Uusia ei tilalle saa, uusintapainoksista ei näinä aikoina kannata uneksiakaan. Sen verran kurimuksessa on myös suomalainen kustannusala.

02.1 Ämpärit markkinointimateriaalina?

Porin pääkirjastossa jaettiin 1.4. maksuttomia ämpäreitä kirjojen lainaajille. Kyseessä oli halpakauppaketjuilta lainattu pr-idea, jonka soveltuvuus yleiseen kirjastoon on… no jaa, heikko. Mitä tyhjä sininen ämpäri kertoo kirjastosta ja sen peruspalveluista? Oliko tarkoitus kertoa kuinka kirjastosta voi maksutta noutaa tietoa ja taide-elämyksiä kotiinsa ämpärikaupalla? Kirjasto ei ole halpahalli, vaan sivistys- ja kulttuurilaitos, jonka ei pitäisi joutua houkuttelemaan kävijöitä halpahintaisilla markkinatempuilla. Kirjastoilla on demokratiassa tärkeä tehtävä, tarjota tiedonlähteitä ja kulttuurielämyksiä aivan kaikille, jotka niitä haluavat käyttää ja niistä nauttia. Tällainen ämpärileikki nakertaa ikävästi tätä tehtävää, jos suuri yleisö muistaa ainoastaan kirjastosta sen, että “niin kirjasto, siellä jaettiin joku vuosi sitten ilmaisia ämpäreitä”.

Kuva: Pixabay/Nemo
Kuva: Pixabay/Nemo

78 Musiikista

Jarkko Rikkilän artikkeli musiikkiaineistosta kirjastossa on hyvin valaiseva. Trendi on, että äänitteiden, siis lähinnä cd-levyjen, lainaaminen on laskussa. Moni unohtaa, että yleisen kirjaston musiikkiosasto on paljon muutakin kuin cd-levyjä. Spotify on ymmärrettävästi vähentänyt tarvetta lainata fyysisiä äänitteitä kirjastosta. Sen sijaan nuotteja lainataan edelleen paljon. Nuoteille ei ole omaa Spotify-palvelua ja liekö sellaista edes suunnitteilla. Musiikkiosastoilla on myös musiikkiaiheista kirjallisuutta, aikakauslehtiä sekä dvd-tallenteita, joita netti ei voi ainakaan tällä hetkellä mitenkään korvata. Musiikkiosastoja sen sijaan tunnutaan arvioitavan ainoastaan laskevan cd-lainauksen perusteella. Vaikka yhtään cd-levyä ei kirjastoista enää lainattaisi, kaikki muu musiikkiaineisto kuuluu sinne musiikkiosastolle ja sen tulee olla asiakkaiden saatavissa myös jatkossa. Valitettavasti aineistomäärärahat taitavat pienentyä kirjastossa kuin kirjastossa, ainakin mitä musiikkiaineistoon tulee. Samoin musiikkiaineiston valtakunnallinen varastointi on edelleen ratkaisematta, luonnollisesti resurssipulasta johtuen. Nykyisellään mikään taho ei varastoi keskitetysti äänitteitä tai nuotteja valtakunnallisesti kaukolainauskäyttöön, mikä on suuri epäkohta. Sillä kun aineistoja kirjastoista poistetaan ja lopullisesti pois heitetään, niitä ei enää takaisin saa.

Kuva:  rjasso/CC0 Public Domain
Kuva: rjasso/CC0 Public Domain

02.3 Käyttösäännöistä

Kirjastotyössä tulee nykyään hyvin usein esille se seikka, että asiakkaat eivät ole tietoisia omista velvollisuuksistaan kirjaston asiakkaina. Eivät siis ole tietoisia kirjaston käyttösäännöistä. Jokaisella kirjastolla ne käyttösäännöt ovat olemassa ja ne on asiakkaan tietoon saatettava, kun asiakas ensimmäisen kirjastokortin hankkii. Useimmat asiakkaat eivät halua käyttösääntölappua mukaansa, vaan heittävät sen pois kirjastokortin saatuaan. Ei ehkä kannattaisi. Sillä yleisen kirjaston tavallisimmat palvelut ovat maksuttomia vain niin kauan kun asiakas hoitaa omat asiansa. Eli uusii lainat/palauttaa lainat ajoissa sekä kohtelee kirjastoaineistoa kunnioittavasti ja varovasti. Siinä vaiheessa kun asiakas palauttaa aineistoa kolme kuukautta myöhässä tai palauttaa sen koiran raateleman kirjan siihen tiskille, niin se tulee monille yllätyksenä, että myöhästymisestä ja aineiston turmelemisesta joutuu vastuuseen. Siitäkin huolimatta, että siitä asiasta on selkokielisesti ilmoitettu käyttösäännöissä. Esim. Helmet-kirjastojen säännöt löytyvät netistä ja asiakkaan velvollisuudet on siinä hyvin selkeästi siinä ilmoitettu. Miksi siis niin moni siinä tiskillä mielensä pahoittaa kun näistä velvollisuuksista muistutetaan? Toki, kirjastokorttia asiakkaalle tehtäessä, meidän kirjastotyöntekijöiden pitäisi muistaa kertoa käyttösäännöistä asiakkaalle tarkemmin. Valitettavasti juuri kukaan ei halua niistä kuulla “joo joo, oon mä kirjastossa ennenkin käynyt”. Vai onko tässä ajassa, jossa korostetaan yksilönvapauksia ja anything goes-mentaliteettia, edes turha puhua jostain asiakkaan vastuusta tai velvollisuuksista? Tuntuu, että nykyihminen osaa vaatia ja haluta kaikenlaista, mutta mitään vastuuta omista asioista ei haluta tai edes osata ottaa. Aika masentavaa.

Kuva: Wikipedia Commons
Kuva: Wikipedia Commons

69.34 Omatoimikirjastot

Kirjastolehdessä oli lyhyt selvitys ns. omatoimikirjastojen tilasta Suomessa. Itsepalvelukirjaston tai omatoimikirjaston (tai mitä nimeä tästä ilmiöstä halutaankaan käyttää) tarkoitus on joko järjestää kirjaston aukiolo kokonaan ilman henkilökuntaa tai lisätä aukiolotunteja silloin kun henkilökunta ei ole paikalla. Aukiolotuntien lisääminen on hyvä asia ja sillä voidaan parantaa palvelua kun asiakkaat voivat asioida myös illalla ja/tai viikonloppuna kirjastossa käyttäen avaimena omaa kirjastokorttiaan. Kukaan Kirjastolehden haastatelluista omatoimikirjaston ylläpitäjistä ei maininnut järjestyshäiriöistä tai ilkivallasta. Ainoastaan tekniset ongelmat ja kulunvalvonnan haasteet mainittiin artikkelissa.

Kirjastot ilman henkilökuntaa ovat luonnollisesti kunnallispoliitikon unelma, palkkakustannuksethan ovat aina päättäjien murheista numero ykkönen. Tosiasiassa ei ole olemassakaan kirjastoa ilman ihmisen työpanosta. Jonkun pitää aina kirjastoaineisto hankkia, saattaa lainauskuntoon, tarkistaa palautukset, hyllyttää jne. Joku myös oletettavasti käy omatoimikirjaston tilat myös siivoamassa. Ja joku myös oletettavasti tarkkailee kulunvalvontaa ja jos tiloista tulee hälytys, sinne myös vartija hälytetään. Täysin ilman ihmistä eivät nämä itsepalvelulaitokset siis pyöri. Tietopalveluahan itsepalvelukirjastossa ei ole ilman henkilökuntaa, joten jos kyse on kokonaan omatoimiperiaatteella toimivasta kirjastosta, asiakkaiden tietopalvelutarpeet tulisi huomioida jotenkin, se ei tosin käy ilmi artikkelista miten tämä asia on hoidettu, ainoastaan kirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan välinen “reissuvihko” mainittiin.

Toinen kysymys on omatoimisuuden ikärajapolitiikka. Mihin ikärajat perustuvat? Onko mielekästä estää lapsilta kirjastonkäyttö omatoimisesti? Vai pitäisikö nimenomaan lasten kirjastonkäyttöä edistää? Paljon on vielä pohdittavaa omatoimisuudessa ja sen toteuttamisessa…

Kuvalähde: pixabay/jarmoluk
Kuvalähde: pixabay/jarmoluk